Missä välissä ehti tulla joulukuu? Missä välissä musta tuli avovaimo? Missä välissä unohdin, että minun piti makustella yhteenmuuttoa ja pohtia ratkaisuja yhdistää kaksi kotia? Sillä välin, kun lyhenevien päivien myötä iltojeni ja viikonloppujeni vakiovieraaksi valikoitui kiusa nimeltä opinnäytetyö. Puristin koko kauheuden kasaan liian nopealla tahdilla ja siitä on mennyt nyt vajaan kuukauden päivät toipuessa. Onneksi on ihana Mira, joka muistutti tämän olemassa olosta ja nakkasi haastella.
Haasteeseen palaan myöhemmin, mutta nyt jaan pari kuvaa kauhun keskeltä. Kaksi viikkoa ollaan oltu kuin sillit suolassa. Eilen pakattiin ristelleiden vanhempieni auto täyteen jos jonkinlaista rompetta ja vaatetta, jotta saatiin varastoihin lisätilaa. Miten hyvää tekekään aina parin vuoden välein inventoida omaa omaisuuttaan! Vaikka sitoudunkin tunteella tavaraan, pyrin pitämään pääni kylmänä ja heittämään pois/antamaan eteenpäin kaiken joutavan. Eilen oli ehkä nostalgisin hetkeni vuosikausiin, kun kaivoin suuren elektroniikkaboksini esiin, joka piti sisällään lähes kaikki entiset kännykkäni ja niitä kuulkaa riitti! Olen kyllä ollut semmonen kännykkähifistelijä teinivuosina ettei toista samanmoista ole tainnut olla. :D Kiitos ja anteeksi, iskä! ♥
Uskon kuitenkin, että tulen lyömään kaikki ällikältä, kunhan kaikki tavarat löytävät paikkansa ja saadaan tuotua viimeiset tavarat Herra X:n entisestä lukaalista. Kukaan ei uskonut, että me mahduttaisiin pieneen kantakaupunkilaiseen asuntoon. Odottakaa vaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti